Vaihda jenkkiosakkeet halvempaan

S&P 90 vuoden historia (linkki)

Montaa sijoittajaa tuntuu hirvittävän nykyiset ennätyksiä rikkovat osakehinnat. "Aiemmin näiltä arvostustasoilta on tultu lujaa alas", on yksi ajatus, joka tuntuu lietsovan pelkoa uudesta vastaavanlaisesta rysähdyksestä. Mutta muistakaamme: maailman talous kasvaa eksponentiaalisesti. On luonnollista, että uusia ennätyksiä tehdään. Arvostustasot tulee suhteuttaa tuloksentekokykyyn.


Shillerin PE on käynyt vain kaksi kertaa yhtä korkealla (linkki)

Ikävä kyllä, siitäkään ei pääse yli eikä ympäri, etteivätkö jenkkiosakkeet olisi kalliita suhdannekorjatulla PE-luvulla mitattuna. Vain kaksi kertaa historiassa Shillerin PE on ollut yhtä korkealla.

Korkeita arvostustasoja usein perustellaan matalilla koroilla. Omista ja vaurastu kirjoittaa hyvän vastineen tuolle väitteelle. Perustelussa unohdetaan matalan inflaation vaikutus odotettuihin tuottoihin. Taloudessa löydetään myös herkästi asioille syyt ilman vahvaa näyttöä. Toinen "toivotaan, toivotaan" selitys korkeille arvostustasoille on, että tuloksentekokyky ottaa vielä arvostuksen kiinni.

Mutta ajoittaminen on kuulemma liian vaikeaa, sanotaan. Voiko asialle tehdä mitään?

Kyllä, ajoittaminen on vaikeaa, mutta vaihtoehtojaan kannattaa pohtia. Jos jenkkiosakkeet ovat kalliita, mutta muun maailman osakkeet eivät, kumpaa hevosta kannattaa veikata? Kun tarkastellaan esimerkiksi Euroopan CAPE:a, ollaan paljon lähempänä historiallisia keskiarvoja.

CAPE globaalisti vuoden 2016 lopussa (linkki)

Väritys ei ehkä sitä paljasta, mutta Euroopan CAPE-luvut olivat vuodenvaihteessa huomattavan paljon hillitympiä, kun vertaa Yhdysvaltoihin.

Pohdi siis: haluaisitko ottaa näkemystä ja siirtää jenkkiosakkeita alipainoon? Uudelleenallokointi ei mielestäni ole ajoittamista. Eihän arvosijoittamisessakaan kallista lappua haluta pitää, vaan vaihdetaan se halvempaan.

Itse olen luopumassa asteittain jenkkiosakkeista ja siirtämässä muihin kohteisiin.
Blogipostit saattavat sisältää kumppanuuslinkkejä

1 kommentti:

  1. Itse en välttämättä luopuisi jenkkiosakkeista, mutta en vain ostaisi niitä lisää. Riippuu tietenkin omasta strategiasta. Samalla olen kumminkin huomannut, että Suomalaiset osakkeet joilla on liiketoimintaa jenkeissä ovat kohtuu hintaisia. Tai sitten vain arvioin väärin, paha sanoa.

    VastaaPoista

Seuraamiani blogeja